Kun lähdetmme tekemään muutoksia ruokailuihin tai elämäntapoihin niin kannattaa keskittyä mieluummin hyvien / terveellisten asioiden lisäämiseen kuin "huonojen" / epäterveellisten asioiden / tapojen vähentämiseen.
Meillä on monesti taipumuksena keskittyä niihin asioihin, joita haluamme muuttaa kuten ->
Minun pitäisi liikkua enemmän.
Minun pitäisi vähentää herkkujen syöntiä.
Haluaisin pudottaa painoa 5kg.
Olen todella stressaantunut.
Nukun huonosti.
Nyt haastamme teitä muuttamaan ajatuksianne siten, että pyrkikää ajattelemaan mitä hyviä asioita / pieniä tekoja voisitte tehdä terveytenne eteen tai sen eteen, että voisitte paremmin.
On paljon motivoimpaa ajatella elämäntapamuutosta siten, että lisäät elämääsi hyviä & terveellisiä asioita sen sijaan, että keskityt kieltämään epäterveellisiä asioita tai noudattamaan kieltolistoja.
Kieltävä ajattelutapa "Tänään en herkuttele illalla karkeilla"
Positiivinen ajattelutapa "Tänään tavoitteeni on syödä säännöllisesti koko päivän ajan.
Nämä kaksi päätöstä johtavat todennäköisesti samaan asiaan. Eli siihen, että ko. henkilö ei herkuttele illalla karkeilla.
Ensimmäisessä esimerkissä henkilö joutuu vain luottamaan siihen, että hänen selkärankansa kestää.
Toisessa esimerkissä pyrimme luomaan positiivisten muutosten kautta tilanteen, missä niitä karkkeja ei tee illalla mieli.
Onnistuessaan tämä positiivinen tapa tuo paljon paremman mielen, koska ko. henkilö on tehnyt hyviä asioita ja saavuttanut sitä kautta tavoitteensa olla syömättä karkkeja illalla.
Kieltojen rajoituksien noudattaminen ei ole kenellekään mukavaa tai helppoa. Se ei ole myöskään niin palkitsevaa kuin pohtia, mitä hyviä asioita voisi elämään lisätä.
Kieltojen ja rajoituksien noudattaminen vaatii myös valtavasti tahdonvoimaa, joka loppuu jokaisella meistä jossain vaiheessa. Näin ollen kieltojen ja rajoituksien kautta tehty elämäntapamuutos on monesti lyhyempiaikainen kuin onnistumisten ja positiivisten muutosten kautta tehty.
Monesti nämä kaksi hyvin erilaista tapaa johtavat samankaltaiseen lopputulokseen. Niiden erona on se, että kieltojen kautta tehty elämäntapamuutos ei ole opettanut sinulle terveellisten elämäntapojen toimintatapoja ja rutiineja vaan olet vain kieltänyt ne huonot valinnat itseltäsi. Tällöin vaarana on se, että kun olet saavuttanut tavoitteesi tai kyllästyt jatkuvaan asioiden kieltämiseen itseltäsi, niin elämäntapamuutos tyssää kuin seinään ja palaat entiseten rutiinien pariin.
Keskittyessäsi lisäämään positiivisia asioita elämääsi opit koko ajan uusia toimintatapoja ja terveellisiä elämäntapoja. Hyvin suurella todennäkisyydellä ne myös lisäävät hyvänolontunnetta, joka taas motivoi sinua jatkamaan uusien tapojen jatkamista. Näin ollen teet huomaamatta jatkuvasti positiivisia muutoksia elämääsi. Se taas auttaa sinun elämäntapamuutosta eteenpäin.
Pyri keskittymään tästä eteenpäin tekemään elämääsi positiivisia muutoksia ja jättämään asioiden kieltäminen vähemmälle.
Pohdi jo tänään tai viimeistään huomenna vähintään pari tekemääsi positiivista asiaa päivän aikana. Ne voivat olla mitä vain. Vaikka se, että söit lounaan, söit päivän aikana hedelmän, et ottanut kahvin kanssa pullaa, mitä vain ihan pieniäkin juttuja.
On tärkeää keskittyä havaitsemaan positiivisia tekoja. Ne jäävät meiltä usein huomaamatta, kun keskitymme herkemmin niihin asioihin, missä omasta mielestämme epäonnistumme tai mihin emme ole vielä tyytyväisiä.