Tämän viikon aikana tarkkaillaan eri tuotteiden sokerimääriä. Kaikki tietävät, että tietyt makeat herkut, kuten kakut, karkit, jäätelö, limut jne sisältävät paljon sokeria. Nyt kiinnitämmekin huomiota "piilosokeriin" / lisättyyn sokeriin.
Miksi näin tehdään?
Mitä haittaa sokerista on terveydellemme sekä yleisesti, että painonpudotuksen kannalta?
Sokeri ei sisällä mitään elimistöllemme välttämättömiä ravintoaineita mutta se sisältää paljon energiaa painoonsa nähden.
Sokeri nostaa verensokeria nopeasti, mikä taas aktivoi insuliinintuotannon, joka laskee verensokeria. Joskus nopeasti saatu suuri sokerimäärä aktivoi haiman tuottamaan jopa liikaa insuliinia, mikä taas laskee verensokeria nopeasti ja saa aikaan vetämättömän olon.
Ravitsemussuositusten mukaan aikuisen päivittäisestä energiamäärästä lisätyn sokerin osuus pitäisi olla alle 10%. Käytännösä esim. 2000kcal sisältävästä energiansaannista se olisi 200 kcal eli n. 50g sokeria päivässä.
Liiallinen lisätyn sokerin käyttö saattaa aiheuttaa painonnousua, vaikeuttaa painonhallintaa, pitkään jatkuneena altistaa mm. 2-tyypin diabetekselle, vaurioittaa hampaita ja saattaa aiheuttaa jopa rasvamaksan.
Lisättyä sokeria tai "piilosokeria" on usein tuotteissa, joissa emme välttämättä oleta sitä olevan niin paljon. Tällaisia tuotteita ovat mm ->
Jogurtti
Maustetut rahkat
Mehut
Murot
Mysli
Proteiinipatukat / energiapatukat
Annamme teille tehtäväksi tutkia kaupassa suosimiesi tuotteiden ravintosisältöjä ja varsinkin niiden sokerimääriä. Suositeltu sokerimäärä on max n. 5-7g sokeria / 100g tuotetta.
Sokerimäärän näet helposti katsomalla tuotteen ravintosisältöä ja sieltä kohtaa -> Hiilihydraatit, joista sokereita: Ja tässä kohtaa se lukee.
Kannattaa lukea myös aineosaluettelo. Siinä olevat raaka-aineet on laitettu siihen järjestykseen, mitä tuotteessa on eniten. Eli jos siellä lukee ensimmäisen kahden raaka-aineen joukossa sokeri, niin tiedät, että sitä saattaa olla tuotteessa aika paljon.
Kannattaa muistaa, että hedelmien/marjojen sisältämä sokeri ei ole haitallista, koska ne sisältävät paljonelimistöllemme tärkeitä ravintoaineita terveytemme kannalta kuten vitamiineja, ravintokuitua jne.
SYÖ SIIS JATKOSSAKIN HUOLETTA hedelmiä ja marjoja. Niitä ei kannata sekoittaa tähän lisätyn sokerin / piilosokerin joukkoon.
Joissain tuotteissa saattaa lukea: "Vain hedelmän omaa sokeria" tai "ei lisättyä sokeria" Tällöin tuote on oikein hyvä valinta eikä sisällä sitä kuuluisaa "lisättyä sokeria" eli sokeria, mitä on lisätty tuotteeseen, että se olisi makeamman makuinen.
Jotta tämä asia olisi mahdollisimman vaikea, niin kerromme vielä, että hedelmien parhaat hyödyt saat syömällä kokonaisia hedelmiä joko sellaisenaan tai paloiteltuna / smoothiessa tms mutta niin, että myös hedelmän oma liha tulee käytetyksi. Hedelmäliha sisältää ravintokuitua ja jos esim. mehuihin puristetaan vain hedelmän oma mehu, niin silloin tämä hedelmäliha jää siitä pois. Tämä ei ole mitenkään vakava asia, mutta sanomme sen siksi, että jos vaikka joku juo pelkästään hedelmämehuja, niin ne eivät välttämättä sisällä sitä kaikkea hyvää, mitä kokonaiset hedelmät.